Pohjanmaalla on aina luotettu yhteistyön voimaan. Mico Botnian tarina alkoi keväällä 2018, kun Vaasan kaupunki ja Vaasan sairaanhoitopiiri päättivät yhteistyössä perustaa uuden yhtiön vastaamaan talous- ja palkkahallinnon palveluista. Mukaan yhteistyöhön lähtivät myös muut Pohjanmaan kunnat. Yhteisellä palveluyhtiöllä haluttiin varmistaa palveluiden korkea laatu sekä palveluiden pysyminen Pohjanmaalla.
Mico Botnian toiminta alkoi toukokuussa 2018, kun sen palvelukseen siirtyi noin 100 työntekijää Vaasan kaupungilta ja Vaasan sairaanhoitopiiriltä. Yhtiön toimitilat perustettiin Vaasan korkeakoulukampukselle, jota merellisen sijaintinsa ja vanhan tehdasmiljöönsä ansiosta nimitetään Suomen kauneimmaksi kampusalueeksi.
Toiminnan alussa Mico Botniaan yhdistyi myös Pohjanmaan tulkkikeskus, joka oli aloittanut toimintansa jo vuonna 1994 ja jolla oli pitkä kokemus tulkki- ja käännöspalveluista. Tulkkikeskus palveli jo tuolloin koko Pohjanmaan aluetta, ja nykyään asiakkaita on ympäri Suomea.
Pietarsaaren kaupunki liittyi yhteistyöhön vuodenvaihteessa 2019, jolloin Mico Botnia perusti toimipisteen Pietarsaareen. Pietarsaaressa työskentelee tällä hetkellä noin 25 talous- ja palkkapalveluiden asiantuntijaa. Yhteensä Mico Botniassa työskentelee noin 110 asiantuntijaa.
Mico Botnian juuret ovat syvällä Pohjanmaan maaperässä. Uutena toimijana haluamme kuitenkin olla vielä enemmän kuin se, mistä olemme lähteneet. Tavoitteenamme on olla yhteistyökumppani, jonka asiakkaamme haluavat valita kumppanikseen joka päivä.
Toimintamme kulmakivi on asiakkaidemme toiminnan ja erityispiirteiden tunteminen. Olemme lähellä ja puhumme asiakkaidemme kieltä.