
Sara Forsberg, HR- ja viestintäkoordinaattori
Nimeni on Sara Forsberg ja olen koulutukseltani ekonomi Hankenin kauppakorkeakoulusta, jossa opiskelin markkinointia ja johtamista. Työskentelen HR- ja viestintäkoordinaattorina Micossa. Vapaa-ajallani treenaan ja kokkailen paljon.
Kerro taustastasi ja miten päädyit Micolle?
Aloitin työskentelyn johdon assistenttina syyskuussa 2022 vastavalmistuneena. Tehtäväni oli silloin uusi, ja työtehtäväni ovat ajan myötä kehittyneet tarpeiden ja oman kiinnostukseni sekä osaamiseni mukaan.
Mitä kuuluu työtehtäviisi?
Työtehtäväni ovat erittäin monipuolisia, ja tällä hetkellä ne liittyvät pääasiassa HR:ään ja viestintään. Esimerkkejä minkä parissa työskentelen, on Micon työnantajamielikuva, työntekijäkokemus sekä perehdytys- ja rekrytointiprosessit. Suunnittelen ja tuotan suuren osan sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästämme, vastaan verkkosivustostamme ja sosiaalisesta mediasta.
Kehitän HR:n ja viestinnän prosesseja ja teen sisäisiä ja ulkoisia kyselyitä eri aiheisiin liittyen. Lisäksi pidän sisäisiä työpajoja ja esityksiä tarpeiden mukaan. Olen osallistunut Micon brändin uudistamiseen sekä yrityksen strategian jalkauttamiseen ja viestintään. Olen myös pääkäyttäjänä muutamissa järjestelmissä ja palveluissa.
Yhdessä tapahtumatyöryhmän kanssa pyrimme monin eri tavoin edistämään työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä organisaatiossamme, järjestämme esimerkiksi brunsseja, aftereita ja muuta mukavaa. Osallistumme myös rekrytointitapahtumiin ja pidämme yritysesittelyjä kouluissa, mikä on erittäin hauskaa!
Mitä olet oppinut Micolla?
Lyhyessä ajassa olen saanut olla mukana monessa ja ottaa vastuuta monipuolisista tehtävistä, mikä on antanut mahdollisuuden oppia valtavasti uutta. Työni on suurelta osin itsenäistä ja edellyttää itsensä johtamista sekä kykyä kyseenalaistaa ja pohtia, miten asioita voitaisiin tehdä paremmin. Vuonna 2023 koordinoin kaksi toimiston muuttoa, jolloin opin paljon projektinhallinnasta. Opin jatkuvasti lisää HR:stä ja tulen myös varmemmaksi työssäni viestinnän parissa.
Mikä on parasta työssäsi?
Parasta on, että tunnen tekeväni merkityksellistä työtä, jossa voin vaikuttaa siihen, että henkilöstö viihtyy Micossa mahdollisimman hyvin. Kehityn jatkuvasti ja nautin työstäni. Lisäksi arvostan sitä, että saan olla tekemisissä niin laajasti eri ihmisten kanssa. Olen myös iloinen siitä, että hyödyn työssäni molemmista pääainesta, joita opiskelin yliopistossa.
Miten kuvailisit Micoa työnantajana?
Mico on joustava työnantaja, joka antaa työntekijöilleen vapautta vastuun ohella. Meillä on matala hierarkia, ja tuntuu siltä, että kaikki tuntevat toisensa. Koen, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi, ja arvostan, että urakehitystäni otetaan huomioon. Viihdyn todella hyvin täällä!