
Sara Kärki kesätyöntekijä palkkapalveluissa
Nimeni on Sara ja olen yksi Mico Botnian kesätyöntekijöistä. Olen kotoisin Oulusta, josta muutin Vaasaan opintojen perässä. Aloitan kolmannen vuoteni Vaasan yliopistossa, jossa opiskelen hallintotieteitä pääaineenani julkisen toiminnan johtaminen. Vapaa-ajallani tykkään viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa, kokeilla uusia harrastuksia, rullaluistella, kuunnella podcasteja sekä äänikirjoja ja matkustella.
Mitä olet oppinut Micolla kesän aikana?
Työskentelin tämän kesän palkanlaskennan puolella. Työtehtäväni olivat hyvin monipuolisia, joka onkin ollut tämän työn yksi ehdottomista parhaista puolista.
Olen oppinut kokonaisuudessaan, miten palkanmaksun takana oleva prosessi toimii ja minkälaisia vaiheita se pitää sisällään sekä kuinka tiivistä ja tarkkaa yhteistyötä se vaatii eri tahojen välillä. Olen saanut paljon uutta informaatiota koskien verotusta sekä erilaisia työsopimuksia ja niiden välisiä eroja. Uskon näistä asioista olevan tulevaisuudessa itselleni hyötyä myös henkilökohtaisesti. Olen myös oppinut käyttämään erilaisia palkanlaskennassa käytettäviä järjestelmiä ja oppinut lisää ennalta tuttujen järjestelmien, kuten excelin käytöstä. Hauskana huomiona olen huomannut myös, että päässälaskutaitoni on parantunut, sillä työni pyörii pitkälti numeroiden ympärillä.
Mikä oli parasta työssäsi?
Työssäni ehdottomasti parasta oli sen monipuolisuus ja itsenäisyys. Itsenäisestä työskentelyotteesta huolimatta avokonttori tarjoaa mahdollisuuden kysyä ja saada apua hankalissa tilanteissa. Omasta tiimistäni muodostuikin jo lyhyessä ajassa tärkeä porukka ja korvaamaton tuki, jossa ei ole tarvinnut pelätä ”tyhmiä kysymyksiä” tai virheiden tekemistä. Koen että työssä yhdistyy juuri täydellisellä tavalla vuorovaikutteisuus ja itsenäisyys.
Työni oli myös erittäin monipuolista, ja henkilökohtaisesti pidin siitä, että jokainen työpäivä on erilainen. Pidän myös siitä, että Mico panostaa kaksikielisyyteen niin ulkoisessa kuin sisäisessäkin viestinnässä, joka on tuonut myös itselle rohkeutta käyttää ruotsia. Koen että minut otettiin erinomaisesti työporukkaan mukaan ja työpanostani arvostetaan.
Miten kuvailisit Micoa työnantajana?
Kuvailisin Micoa vastuulliseksi ja omat arvonsa tuntevaksi yritykseksi. Eritysmainintana haluan myös nostaa yrityksen matalan hierarkian, jonka ansiosta olen kokenut itseni hyvin tasavertaiseksi muiden työntekijöiden kanssa heti alusta alkaen. Avokonttorissamme vallitsee mielestäni hyvin yhtenäinen ja tiivis henki. Työntekijät pidetään hyvin ajan tasalla koko yrityksen asioista ja myös sisäinen viestintä toimii erinomaisesti.